Improsiskot sai ensimmäisen sykäyksenä vuonna 1994 Tikkurilan Teatterin improkurssilla, jossa silloin teini-ikäiset Iika Hartikainen ja Eeva Vekki innostuivat kyseisestä taiteenlajista. 2000-luvun alussa mukaan tuli Outi Utriainen ja useampi vuosi hurahti kolmen naisen porukkana ja näin Improsiskot oli virallisesti syntynyt. Vuonna 2010 siskot saivat iloksensa oman muusikon, kun Tuija Rantalainen liittyi mukaan joukkoon.

Improsiskoista onkin kehkeytynyt pitkän linjan tekijöitä, joista huokuu impron ilo ja mokaamisen lahja. Näiden naisten voima on yhteistyössä ja toistensa kuuntelemisessa ja he ovat toisilleen aivan kuin, no, siskoja. Ja siskojen seurassa on mukava olla.

Improvisaatioteatteri on teatteritaiteen helmi, joka ammentaa yleisön ja esiintyjien vuorovaikutuksesta, hetken hurmoksesta ja usein myös hersyvästä huumorista. Ei yleisö eivätkä esiintyjät tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu ja tulevat tapahtumat ovatkin aina yhtä kutkuttavan yllätyksellisiä. Useimmiten sekä impron tekeminen että näkeminen on kiinnostavaa ja välillä ihan liian jännittävääkin. Improsiskoille impro on ennen kaikkea hauskanpitoa, henkireikä ja iso tunne, joka jaetaan yleisön kanssa.

TILAA IMPROSISKOT KEIKALLE

Syntymäpäiväjuhlat, seminaarit, häät, pikkujoulut, polttarit, lastenkutsut, koulutuspäivät, valmistujaiset, tupaantuliaiset.

Improvisaatio sopii monlaisiin tilaisuuksiin, sillä esityksestä tulee aina yleisönsä näköinen. Jokainen keikka suunnitellaan erikseen tilaajan toiveiden pohjalta, mutta lavalla riittää varmasti myös yllätyksellisyyttä. Improsiskot pitää majaansa pääkaupunkiseudulla, mutta liikumme keikoille myös muualle Suomeen.

Improvisoitu esitys koostuu esimerkiksi erilaisista kohtaksista, sketseistä, lauluista, puheista, runoista, arkisten askareiden maailman ennätyksen tekemisestä, improvisoidun kirjan julkistamistilaisuudesta, erilaisten asiantuntijoiden kohtaamisesta, elävästä powerpoint-esityksestä tai vaikkapa dubbaustehtävästä. Jokaiseen improvisaatiotekniikkaan (jotkut puhuvat myös improlajeista tai -peleistä) yleisö saa antaa tapahtumapaikan, ammatin, esityskielen tai jopa repliikit!

Ota yhteyttä!

IMPROV in English

We also provide improv in english.

Just do it and contact us!

phone:

044 564 3631 (Eeva)

email:

emaili_black

Eeva, Outi ja Iika

punapartaESITTELY